Onnea!
Onnea!
Valmistuitko ammattiin? Painoitko päähäsi valkolakin? Saitko peruskoulun päätökseen? Pääsitkö seuraavalle luokalle? Onnittelut. Kaikista edellä mainituista saa mielestäni onnitella aivan yhtä paljon. Sillä joka kerta, kun laulat koivunoksin koristellussa juhlatilassa suvivirttä, tiedät tehneesi töitä. Oli siinä laulaessasi takana sitten 12 vuoden opiskelu, ja kädessä tutkintotodistus – tai ihan vain taas yksi luokka-aste ja toinen samanlainen edessä – olet ilonaiheesi ansainnut.
“Menestys tulee ennen työntekoa vain sanakirjassa” on sanonta, joka pitää paikkansa sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Jokainen tietää sen. Menestys ei kuitenkaan tarkoita vain hyviä, kiitettäviä tai jopa erinomaisia numeroita todistuksessa. Jokainen saa nimittäin itse määritellä, tai olla määrittelemättä, oman asteikkonsa menestykselle. Jollekin toiselle se saattaa olla pitkä ällärivi tai kympin keskiarvo, toiselle taas voi olla jopa lottovoitto, että ylipäätään on hengissä ja paikalla kevätjuhlassa. Kummassakin tapauksessa on tehty tuota menestyksen vaatimaa työtä. On tehty työtä joko kuluttamalla koulupöydän penkkiä tai rampattu terapiassa, tehty harjoitteita, pohdittu päätä puhki ja tuskailtu. Omat sympatiat suuntautuvat erityisesti mielenterveytensä kanssa taistelleille – te teitte sen!
“Valmistuin ilman yhtäkään ällää, yhtään ällää en ota tänäänkään” Jabu räppää biisissään “Valmistuin”. Kuuntelin tuota biisiä yhdessä kavereideni kanssa viime keväänä, kun valmistuin (ilman yhtäkään ällää) ja jostakin syystä kuuntelin sitä myös nyt valmistujaisviikolla, kun mielessäni pyörivät kaikki juhlakautta viettävät nuoret. Kuuntelin ja herkistelin. Sillä koen suunnatonta ylpeyttä siitä, että vaikeuksista huolimatta esimerkiksi ylioppilaaksi valmistui tänäkin keväänä 24 700 ylioppilasta, joista Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan jopa runsaat 5300 kertoi kokeneensa ahdistuneisuutta ja reippaat 3000 valmistunutta kertoi ettei kokenut olevansa tärkeä osa koulu- tai luokkayhteisöä. Uskon, että nämä luvut kuvastavat melko hyvin myös ammatillisen puolen opiskelijoiden ja sieltä ammattiin valmistuneiden jaksamista ja johtuvat pitkälti koronapandemian vaikutuksista nuorten arkeen.
Syksyllä 2019 opintonsa aloittaneet ja nyt kolmen vuoden opintosuunnitelman mukaisesti valmistuneet elivät suurimman osan opiskeluarjestaan rajoitusten parissa. Ensimmäinen opiskelukevät katkesi kuin seinään kun opiskelijat siirtyivät koteihinsa etäopetukseen. Erityisesti ammatillisella puolella opiskelevien harjoittelujaksojen toteuttamista pandemia taatusti haastoi – ja saattoi siten myös pidentää opiskeluaikaa. Käytännön haasteiden lisäksi kokoontumis- ja matkustusrajoitukset haastoivat myös nuorten jaksamista. Kavereita tai sukulaisia ei voinut mennä tapaamaan, ainakaan siten kuin ennen. Rajoitukset siis toisaalta verottivat nuoria, mutta ne myös vaativat nuorilta vastuuntuntoa sekä kykyä selviytyä – ja oppia uutta! – maailman ollessa lähes kaaostilassa. Uskonkin, että tämä koettelemus teki tänä vuonna valmistuneista hyvän resilienssin omaavia nuoria; nuoria, joilta löytyy muutosjoustavuutta. Ja tuo muutosjoustavuus on piirre, jota tulevaisuuden (työ-)elämässä taatusti tarvitaan.