Vaalien alla on aina paljon keskustelua nuorten äänestysaktiivisuudesta. Usein sanotaankin, että nuorten pitäisi äänestää, sillä vaaleilla on aina suurin merkitys juuri heidän tulevaisuuteensa. Tutkimusten mukaan nuoria kyllä kiinnostaa politiikka, mutta monesti nuorten osallisuutta koskeva negatiivinen keskustelu voi tuntua lannistavalta. Tällä kertaa presidentinvaaleihin povataan nuorilta korkeaa äänestysprosenttia, joten onkin hyvä miettiä, mikä näissä vaaleissa onnistui hyvin.
Itse aloittaisin kiinnittämällä huomiota siihen, miten poliitikot suhtautuvat nuoriin. Nuoret ovat suuri äänestäjien ryhmä, joten on tärkeää ottaa myös heidät huomioon vaalikampanjoinnissa. Ensimmäisenä presidentinvaalien ennakkoäänestyspäivänä kaverini ihmetteli, että nytkö on jotkut vaalit alkaneet. Monet nuoret eivät seuraa aktiivisesti perinteistä mediaa, joten äänestyspäivät voivat helposti mennä ohi, jos ei niitä itse lähde selvittämään.
Presidentinvaalit ja eduskuntavaalit olivat sopivasti alle vuoden päässä toisistaan. Oli ilo huomata, miten paljon vaalikampanjat olivat kehittyneet vuodessa. Eduskuntavaaleja ennen sosiaalisessa mediassa kampanjoi vain muutamat ehdokkaat, mutta presidentinvaalit saivat ehdokkaat ryhdistäytymään – kaikki ehdokkaat löytyivät myös sosiaalisesta mediasta! Lähes jokainen nuori käyttää edes jotakin sosiaalisen median kanavaa, joten se on ehdottomasti paras tapa tavoittaa nuoria.
Sosiaalisessa mediassa kampanjoinnin lisäksi presidenttiehdokkaat jalkautuivat nuorten keskuuteen. He järjestivät erilaisia keskustelutilaisuuksia sekä vierailivat oppilaitoksilla. Sillä on suuri merkitys, että pääsee aivan itse tapaamaan ehdokkaita ja esittämään heille kysymyksiä. Uskon vahvasti, että politiikasta tulee kiinnostavampaa, kun pääsee itse osallistumaan. Nuoret voivat huomata, että politiikka ei olekaan pelkkää etäisten hahmojen keskustelua Arkadianmäellä.